VATT NYT
Yritysten kansainvälistyminen lisää vaativien työtehtävien suhteellista tärkeyttä
Lisääntynyt yritysten ulkomaalaisomistajuus on huolestuttanut poliitikkoja monissa kehittyneissä maissa. Yleinen käsitys on että ulkomaalaiset yritykset ulkoistavat tuotantoa ja siirtävät työpaikkoja ulkomaille herkemmin kuin kotimaiset yritykset. Nämä pelot eivät ole perusteettomia, sillä monikansallisilla yrityksillä on monesti paremmat mahdollisuudet kuin kotimaisilla yrityksillä muuttaa tuotannon rakennetta hyödyntääkseen kansainvälisiä palkkaeroja ja muita tuotannon paikantamisetuja. Katariina Nilsson Hakkalan, Fredrik Heymanin ja Fredrik Sjöholmin tutkimus analysoi, kuinka yritysten monikansallisuus sekä ulkomaalaisomistus vaikuttavat sekä työtehtävien että koulutuksellisen osaamisen kysyntää.
Pääkirjoitus
Haasteita veroeuroille
Talouskriisi antoi muistutuksen globalisaation voimasta. Kriisi on koetellut kovalla kädellä samoja maita, joille aiempi kansainvälisen talouden vahvan kasvun jakso avasi uusia markkinoita. Näihin maihin myös Suomi lukeutuu. Kasvujakson aikana vienti kasvoi maailmanmarkkinoiden laajenemisen tahdissa, mutta vastaavasti nykyisen talouskriisin aikana myös viennin romahduksen mittaluokka on ollut ”kärkikastia”.
VATT NYT -tiedotuslehti
VATT NYT -tiedotuslehti kertoo tuoreimmat uutiset VATT:n tutkimustoiminnasta. Lehti on maksuton.
Uusin VATT NYT (PDF-dokumentti)
Tilaukset:
Tietopalvelusihteeri
Tuula Torvi
puh. 040 304 5551
faksi 09 4780 2929
