Kolumni

Vuosisadan lehmänkauppa

Työmarkkinajärjestöt tekivät sosiaaliturvan uudistamista pohtivalle SATA-komitealle täydellisen oharin. Viikkoa ennen SATA-komitean määräajan päättymistä saivat komiteassa mukana olevat työmarkkinajärjestöt kasaan oman ”sosiaalitupon”, jossa pistetään sosiaaliturvajärjestelmää kerralla uusiksi. Jos kysymyksessä olisi vain keskustelunavaus, olisi etujärjestöjen yhteinen puheenvuoro hyvin tervetullut. Kun järjestöjen sopimuksilla tahtoo kuitenkin olla eduskunnan allekirjoitusta vaille olevan lakiehdotuksen luonne, pitäisi parlamentaarisen demokratian ystävien pikaisesti huolestua.

Ehdotuksen kallein kohta on työnantajan KELA-maksun poistaminen - hintalappu noin 800 miljoonaa euroa. Tämä kuulostaa fiksulta elvytyspolitiikalta, paitsi jos muistaa että KELA-maksu on porrastettu yrityksen koon ja pääomavaltaisuuden mukaan. Työvoimavaltaiset pikkuyritykset eivät KELA-maksun poistosta juuri hyödy. Viimeinenkin pitkän aikavälin hyöty pikkufirmoille valuu samaan aikaan sovittuun työeläkemaksun korotukseen, joka luonnollisesti kohdistuu samalla tavalla kaikkiin palkkatuloihin. Lopputuloksena työvoimavaltaisten yritysten verotus kiristyy ja pääomavaltaisten kevenee.

Osa-aikaeläkkeisiin ehdotetaan sinänsä reilua muutosta, jonka jälkeen eläkettä karttuisi vain työstä, ei enää eläkkeestä. Työkyvyttömyyseläkkeitäkin halutaan parantaa järkeenkäyvällä tavalla. Työttömyys(eläke)putkea ehdotetaan lyhennettäväksi nostamalla putken ikäraja 57:stä 58 vuoteen, mutta ei poistettavaksi kuten joissakin SATA-komitean julkisuuteen vuotaneissa papereissa. Työttömyysputken ikärajan nostoa ei muuten voi pitää pelkästään kuusikymppisten työttömien kyykyttämisenä. Viimeisten Vakuutusvalvontaviraston tilastojen mukaan työttömyysriski edelleen kolminkertaistuu putken alaikärajan kohdalla.

SATA-komitean alkuperäisenä tavoitteena oli vähentää köyhyyttä ja parantaa työnteon kannustimia. Tämä sopii huonosti yhteen ansiosidonnaisen sosiaaliturvan parantamisen kanssa. Olisiko tässä syy työmarkkinajärjestöjen äkilliseen uudistusintoon. Ehdotuksessa iso osa pyrkii parantamaan ansioturvaa saavien asemaa perusturvaan verrattuna. Esimerkiksi työttömyyspäivärahaa ehdotetaan korotettavaksi sekä parantamalla pitkään työssä olleiden korotettua päivärahaa että muuttamalla päivärahan laskentasääntöjä suurempaa palkkaa saavia suosivaan suuntaan. Työmarkkinatukea ei ehdotuksessa mainita, koska se kuuluu ”maksaja päättää”-logiikan mukaan valtion vastuulle. Lopuksi vielä tilanne halutaan lukita sopimalla että perusturvaa ei saa jatkossa korottaa parantamatta samalla automaattisesti ansioturvaa.

Nykyisessä talouskriisissä kaikki Helsingin ja Tallinnan välille rakennettavaa hiihtoputkea lyhyemmät elvytysesitykset tuntuvat olevan kovassa kurssissa. Elvytyksen nimissä ajetaan muitakin tavoitteita, esimerkkinä tuo työnantajia pitkään kiusanneen KELA-maksun poisto. Ideaalitapauksessa nämä elvytystemput edistäisivät talouden toimintaa pitkälläkin aikavälillä vaikkapa poistamalla kannustinloukkuja tai vähentämällä köyhyyttä. Suoraviivaisimpia samaan aikaan elvyttäviä ja rakenteita korjaavia uudistuksia olisi pienipalkkaisten verotuksen keventäminen. Näin yksinkertaista ehdotusta ei kuitenkaan löydy sen paremmin työmarkkinajärjestöjen kuin hallituksenkaan papereista.

VATTilaisten kannalta työmarkkinajärjestöjen ehdotuksen kukkanen on sopimus vuorotteluvapaan vakinaistamisesta. Ehdotuksessa mainitaan että vuorotteluvapaan vaikutuksista valmistuu (VATTin) tutkimus toukokuussa 2009. Mutta kukapa turhanpäiväisen tutkimuksen tuloksia odottaisi. Systeemi vakinaistetaan 1.1.2010.

Roope Uusitalo
Tutkimusjohtaja, VATT