Kolumni

Tuhansien kartellien maa

Viime vuosina Suomessa on paljastunut muutamia suuria ja runsaasti julkisuutta saaneita kartelleja, kuten puukauppa-, asfaltti- ja hissikartellit. Kyseessä lienee kuitenkin vain jäävuoren huippu. Tuoreessa empiirisessä tutkimuksessaan kolme taloustieteen professoria arvioi, että vielä 1980-luvun lopulla suurin osa Suomen tehdasteollisuuden toimialoista oli luultavasti kartellisoituneita. Vaikka tämä huikea luku perustuu osittain myös sellaisen ajanjakson analysoimiseen, jolloin kartellit olivat vielä laillisia, saamme selvän kuvan siitä mikä on ollut maan tapa. Tänä päivänä kartellit ovat laittomia ja tietoisuus sekä laittomuudesta että kartellien haitoista lisääntyy jatkuvasti. Vaikka meillä ei ymmärrettävästi ole käytössä mitään tilastoja kartellien tämän hetken yleisyydestä, anekdoottinen aineisto viittaa siihen, että kartellitoiminta saattaa edelleenkin olla maan tapa. Keskeinen kysymys kuuluu: mitä väliä? Mitä haittaa kartelleista on? Eikö ole meidän kaikkien etu, että yrityksillä menee hyvin?

Kartelleja perustetaan, jos niistä on mukana oleville yrityksille hyötyä. Kartellin tarkoituksena on vähentää kilpailua toimialalla, mikä mahdollistaa korkeammat hinnat. Tämän johdosta kaikkien toimialan yritysten voitot kasvavat. Yritysten omistajat ja osa työntekijöistä, toimialan työmarkkinoista riippuen, käärivät rahat. Maksumiehinä ovat tyypillisesti etenkin kuluttajat. Kartelliyritykset varastavat kuluttajilta palan kakusta. Jos vain tästä olisi kyse, ei kartelleista tarvitsisi kenties olla vielä kovin huolissaan. Kartellien suurin ongelma on se, että korkeiden hintojen takia osa liiketoimintamahdollisuuksista jää käyttämättä. Näin ollen maksumiehinä ovat myös ne yrittäjät, joiden toiminnan kartelli estää. Tuotanto jää kilpailutilannetta pienemmäksi aiheuttaen työttömyyttä sekä tällä toimialalla että välillisesti kaventuneen ostovoiman takia kaikilla muillakin toimialoilla. Myöskin yritysten kannustimet kehittää toimintojaan laskevat pienemmän kilpailupaineen takia, koska kartelli voi estää esimerkiksi uuden tehokkaan mutta pienen yrityksen markkinoille tulon väliaikaisen alihinnoittelun avulla. Tiivistäen, kartelli hyödyttää siinä mukana olevia yrityksiä huomattavasti vähemmän kuin se haittaa kuluttajia ja koko muuta yhteiskuntaa.

Julkisten hankintojen kilpailuttamisen yhteydessä kartelleista on vielä lisähaittaa, koska maksumiehenä on verorahoilla toimintansa rahoittava julkinen sektori. Julkisten palvelujen ostaminen kartellilta pakottaa korkeampaan verotukseen. Verotukseen taas puolestaan liittyy negatiivisia kannustinvaikutuksia, joiden takia jokainen veroeuro maksaa yhteiskunnalle yli yhden euron. Tämän takia on koko yhteiskunnan etu, että laadukkaat julkiset palvelut tuotetaan mahdollisimman halvalla. Mutta miten haitallista kartellitoimintaa voi estää? Vastaan seuraavaksi tähän kysymykseen erityisesti julkisten hankintahuutokauppojen osalta. Tämän rajauksen piiriin jää kuitenkin noin 15 % BKT:stä.

Ensinnäkin tarjouskartellien syntymistä voi ehkäistä ja niiden toimintaa vaikeuttaa kilpailutettavien kohteiden oikealla suunnittelulla ja hyvin valitulla hankintamenetelmällä. Tämä vaatii hankintaosaamista, jota etenkin pienissä kunnissa ei usein ole. Kartellien vastainen taistelu on siis yksi syy lisää sille miksi hankintatoimintaa pitäisi keskittää isoihin yksiköihin.

Toinen tapa ehkäistä kartellitoimintaa on sekä kiinnijäämisen riskin että kiinnijäämisen kustannuksien kasvattaminen. Kustannusten osalta tulee kartellien sakkotasoa tarkastaa sekä harkita myös yritysten johdon henkilökohtaista rankaisua yritysten varallisuuden lisäksi. Kiinnijäämisen riskin kasvattaminen vaatii runsaasti lisää resursseja Kilpailuvirastolle. Tämän hetken resursseilla kiinnijäämisen uhka on luultavasti liian pieni, etenkin pienille yrityksille. Osa uusista resursseista tulisi kohdistaa Kilpailuviraston taloustieteellisen osaamisen kasvattamiseen. Vaikka toimialan taloustieteestä väitelleenä lienen jäävi tekemään seuraavaa ehdotusta, väitän että Kilpailuvirastoon tarvitaan modernin toimialan taloustieteen koulutuksen saaneita tutkijoita, joilla on valmiuksia käyttää sekä uusia talousteoreettisia että ekonometrisia menetelmiä, joiden avulla voidaan suhteellisen nopeasti käydä läpi eri markkinoita epäilyttävän toiminnan löytämiseksi. Vaikka Kilpailuviraston kartellibudjetin moninkertaistaisi, luulen että näille työvoimakustannuksille saataisiin nopeasti erittäin hyvä tuotto. Kartellien vähenemisellä olisi luultavasti merkittävä koko yhteiskunnan tuottavuutta parantava vaikutus.

Kolmas ehdotukseni koskee olemassa olevan julkisten hankintojen ilmoituskanavan Hilman tehokkaampaa hyödyntämistä. Tällä hetkellä hankkijoiden tulee ilmoittaa hankinta Hilmaan, mikäli se ylittää kansallisen kynnysarvon. Tätä olemassa olevaa tietokantaa tulisi parantaa liittämällä Hilmaan kattavampi jälki-ilmoitusvelvollisuus, jossa kaikista hankinnoista tulisi ilmoittaa myös kaikki ne saatuihin tarjouksiin liittyvät tiedot, jotka eivät ole yrityssalaisuuksia. Tästä olisi lukuisia erilaisia hyötyjä, mutta kartellien kannalta olennaista on se, että näin Hilma tuottaisi sen tilastollisen aineiston, josta kartellitoimintaa voitaisiin kustannustehokkaasti havaita tilastollisin menetelmin. Tulee kuitenkin huolellisesti miettiä mitkä kaikki tahot tätä aineistoa saisivat käyttää. Kattavammasta ilmoitusvelvollisuudesta koituisi hankkijoille ylimääräisiä hallinnointikuluja, mutta mikäli Kilpailuvirasto olisi riittävästi resursoitu tämän aineiston hyödyntämiseen, sekin luultavasti maksaisi itsensä hyvällä tuotolla takaisin.

Neljäs ja kenties helpoin tapa tulee tutuksi kun vuokraat DVD-elokuvan. Usein vuokraelokuvien alussa on piratismin vastainen mainospätkä, joka kuuluu: "Et varastaisi autoa, et varastaisi käsilaukkua, et varastaisi televisiota, et varastaisi DVD:tä - piraattituotteiden lataaminen verkosta on varastamista". Vaikka tieteellisten tutkimusten valossa piratismin haitalliset markkinavaikutukset ovat huomattavasti epäselvemmät kuin kartellien, en ole nähnyt vastaavaa kartellikampanjaa missään. Olisiko syytä aloittaa: "Et varastaisi autoa, et varastaisi käsilaukkua, et varastaisi televisiota, et varastaisi DVD:tä - hinnoista sopiminen on varastamista"?

VTT Janne Tukiainen

Erikoistutkija, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus

Post doc fellow, Helsinki Center of Economic Research