Government Institute for Economic Research

Kolumni

Työllistämistemppuja tilauksessa
28.01.2010

Nuorten työllistämiseen on luvassa lisää varoja kevään lisätalousarviossa. Se on hyvä uutinen. Tuoreimpien työttömyyslukujen tiedottamisen yhteydessä kuultiin muitakin hyviä uutisia. Viime vuoden työttömyyskehitys osoittautui pahimpia pelkoja lohdullisemmaksi ja työministeri Anni Sinnemäen mukaan työllisyyslisäarvio tulee riittävän aikaisin.

Kaikki kolumnit

Tilaa RSS-lukijaan

Viimeisimmät tiedotteet

Hovioikeuksissa tehokkuuseroja käsittelyaikojen perusteella
10.12.2009

Suomen kuuden hovioikeuden välillä on selviä eroja käsittelyajoissa. Osa eroista selittyy jutturakenteella, ratkaisun tekemiseen osallistuneen henkilöstön kokoonpanolla, päätöksen luonteella, resursseilla ja hovioikeuden ruuhkautuneisuudella. Tämä käy ilmi tutkimuksesta, jossa VATT selvitti hovioikeuksien käsittelyaikojen eroja ja aluerakennetta.

VATT-vuosikirja: Verotuksen ja sosiaaliturvan uudistaminen – miksi ja mihin suuntaan?
06.10.2009

VATT-vuosikirjan ”Verotuksen ja sosiaaliturvan uudistaminen – miksi ja mihin suuntaan?” artikkeleissa tutkijat tarkastelevat sosiaaliturvan ja verotuksen kehittämistä sekä niistä käytävää yhteiskuntapoliittista keskustelua. Vuosikirja luo monipuolisen, laajan katsauksen molempiin suuriin teemoihin ja tuo uusia näkökulmia käynnissä olevaan keskusteluun.

Tilaa RSS-lukijaan

VATT NYT -lehti

Haasteita veroeuroille
25.11.2009

Talouskriisi antoi muistutuksen globalisaation voimasta. Kriisi on koetellut kovalla kädellä samoja maita, joille aiempi kansainvälisen talouden vahvan kasvun jakso avasi uusia markkinoita. Näihin maihin myös Suomi lukeutuu. Kasvujakson aikana vienti kasvoi maailmanmarkkinoiden laajenemisen tahdissa, mutta vastaavasti nykyisen talouskriisin aikana myös viennin romahduksen mittaluokka on ollut ”kärkikastia”.

Tilaa RSS-lukijaan

Ilmoitukset

Tulevaisuusfoorumi: vähäpäästöinen Suomi ja talous
21.01.2010

VATT on mukana, kun valtioneuvoston kanslia järjestää Tulevaisuusfoorumin keskiviikkona 27.1.2010 Dipolissa Espoon Otaniemessä.

Katariina Nilsson Hakkalasta HKKK:n viimeinen dosentti
21.12.2009

Helsingin kauppakorkeakoulun kansleri on nimittänyt Katariina Nilsson Hakkalan kansantaloustieteen dosentiksi 18.12.2009.

Tilaa RSS-lukijaan